maanantai, 8. helmikuu 2021

Yksi viidestä

Tätä ette varmaan arvanneet, että palaisin vielä tänne takaisin -en minäkään. 
Osallistun parhaillaan kirjoituskurssille, jossa olen taas piiiiitkästä aikaa päässyt ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla ja päädyin kaivamaan blogin naftaliinista ja huomasin, että herranjestas, täällähän on lukijoita vieläkin!

Ja koska nostalgisissa tunnelmissa lueskelin vanhojen postauksien kommentteja ja aloin tavallaan ikävöimään sen aikaisia vertaisia, niin ajattelin, että mäpä heitän tänne ikäänkuin status päivityksen, jos vaikka joku sattuisi lukemaan ja ties vaikka uusiakin lukijoita kiinnostaisi, mikä oli tarinan loppu.

Tai eihän tämä vielä loppu ole, mutta tilanne tällä hetkellä on se, että näillä näkymin mä/me jäimme lopullisesti lapsettomiksi. Mutta never say never tietenkin -elämä on siitä ihanaa, ettei koskaan voi tietää, mitä se tuo tullessaan. Ties vaikka baby on jo ihan seuraavan kulman takana. Ehkä haikara on jo matkalla tänne pudottamaan hyljätyn lapsen mun rappusille. No joo, ei sentään, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Mutta itseasiassa vauva-asiat eivät ole olleet ihan päällimmäisenä mielessä enää muutamaan vuoteen. 

No, reilu pari vuotta sitten oli hieman akuutimpi tilanne, mutta se meni pian ohi. Muutaman vuoden tauon jälkeen siirsimme siis viimeiset blastokystat "pois kuleksimasta" -halusin ne pois pakkasesta ja laittaa lopullisen pisteen tälle hommalle. Toiveita raskaudesta ei nyt varsinaisesti ollut, mutta ei niitä poiskaan raaskinu heittää.

Nooooh... siitä hommasta saisi jo oman blogipostauksen, sellainen hässäkkähän siitä tuli.... Ansaitsee oman postauksensa. Stay tuned!

Mutta tällä hetkellä haaveilen siis sijaisvanhemmuudesta, ja odottaessani sitä, että mieheni on valmis ottamaan sen askeleen teen vapaaehtoistyötä muutamassa eri järjestössä/yhdistyksessä lapsien kanssa ja yleisesti lapsettomuusasioiden hyväksi. Se on kaiketi minun tapani jättää jotain jälkeeni. Ja nyt kun lapsettomuuskriisi ei ole enää niin kipeä ja akuutti asia elämässäni pystyn jo tekemään töitä aiheen parissa. 

Jos jotakuta lukijaa kiinnostaa, niin avasin uuden IG tilin hajatelmia varten. Osa on vuosien takaa, osa nykyhetkestä ja suurimmasta osasta teksteistä varmasti kuultaa lapsettomuus ja sen aiheuttama tuska ja suru. Löydät tilini IG:stä @taikasanahelinaa

maanantai, 15. joulukuu 2014

Tupla tai kuitti

Tänään siirrettiin kaksi blastokystiä. Kaksosraskauden ristihän siinä on, mutta ei vaan jaksa enää tätä. Haluamme molemmat vain pakkasen tyhjäksi, että pääsee taas elämässä eteenpäin. Viime postauksen ja tämän päiväisen välissä tapahtunutta: 1 PAS, jossa kaikki taas enemmän kuin hyvin -paitsi lopputulos. Se on niiiin ironista, kun lääkärit ultraa, että "limakalvo on niiiiin kaunis ja juuri sellainen kuin pitääkin" ja "olosuhteet ovat kaikin puolin optimaaliset". Just. NO MIKS V**SSA SE EI SITTEN ONNISTU????

Erilaisia lääkityksiä on kokeiltu, mm. viime PASsissa ja tässä Ovitrelle pistokset muutama päivänä. Tukihoitona ei ole tarttenut käyttää enää ällöä Lugea eikä enää edes Crinonea vaan nyt mennään Terolutilla (tabletti suun kautta).

Pakkaseen jäi kaksi vielä, mikä kai tavallaan on hyvä, mutta tosissaan, alkaa taas käymään hermon, avioliiton sekä kukkaron päälle. Onneksi ollaan saatu sukulaisilta vähän rahallista tukea -muuten tämä ei olisi edes mahdollista. Puhutaan kuitenkin jo pitkälti 5 numeroisista luvuista, mitä näihin hoitoihin ja lääkkeisiin on mennyt.

Näin täällä. Ennen joulua pitäisi alkaa vuoto, joten kauaa ei tässä tartte kärvistellä. Eipä tässä nyt ihan järkyn jännittäviä piinapäiviä ole tiedossa, sen verran on jo usko mennyt tähän hommaan. Mutta jospa sittenkin... ;) Kai tässä joku pieni toivon ripe täytyy olla, että viitsii edes nämä siirrot vielä tehdä?

keskiviikko, 30. heinäkuu 2014

Vaihtoehtoja

En palannut tänne blogistaniaan valittamaan kohtaloani tai surkuttelemaan itseäni, vaikka stuoresiirto tästä toisesta IVF:stä menikin puihin. Halusin tulla kertomaan viimeaikaisista kokemuksista ja vaihtoehdoista, joita en ensimmäisellä hoitokierroksella tiennyt olevankaan.

Eli varsinkin lääkityksen puolella on oleellisia vaihtoehtoja. Itse hoitokin tehtiin Varilan suunnitelman mukaan erilailla kuin ensimmäinen IVF Väestöliitossa. Ensinnäkin pistoshoidot aloitettiin vasta kierronpäivänä 4 (vs. Väestöliiton ja julkisen pvä 2). Tämä siksi, että ekassa IVF:ssä (Väestöliitolla) munasoluja saatiin niin paljon, että nyt oli varaa ottaa pientä luonnon omaa valikoituvuutta mukaan siihen alkuun (ei tosin toiminut ihan hirveen hyvin, munasoluja tuli taas melko reipas määrä.. ehkä pistokset olisi voitu aloittaa vieläkin myöhemmin?). Mutta vointi oli tällä kierroksella paljon parempi, olin vielä punkiota edellisenä päivänä töissä ja kävely sujui kohtalaisen hyvin.

Erittäin tervetullut vaihtoehto oli Pregnyl lasiampulli sähläyksen korvaava irroituspiikki Ovitrelle, joka on samanlainen kynä kuin Gonal-F. Irroituspistos Ovitrellellä sujui noin ziljoona kertaa stressittömämmin ja helpommin kuin Pregnylin sekoittaminen ja pistäminen. No joo, haittapuoli on se, että Pregnyl maksaa noin 5 euroa ja Ovitrelle jotain 50 €:n tienoilla eli kymmenkertainen hinta, mutta jos esim lääkekatto on täynnä ja/tai muuten rahan meno ei haittaa, niin suosittelen lämpimästi Ovitrelle piikkiä.

Vielä yksi tai oikeastaan kaksi vaihtoehtoa loppukierron tukihoitoon. Viime kierrossa Lugesteron (jota inhosin, ällöä töhnää!) korvattiin Crinone emätingeelillä. Sitä kuitenkin joutui käyttämään vaan kerran päivässä (vs. Luge 2 krt päivässä). Crinone oli myöskin helppo laittaa eikä sotkenut kuten Luge. Ainoa huono puoli on taas hinta. Se on noin kymmenkertainen Lugeen verrattuna?!

Tässä ensimmäisessä PASsissa (joka tehdään tänään), loppukierron tukihoito onkin suun kautta otettava tabletti, Terolut!

Tämän lääkityksen lisäksi viime kerralla minulle määrättiin siirtoa seuraavana päivänä pistettäväksi Gonapeptyl piikki (joka taas on samanlainen piikki kuin jarrupiikki Orgalutran). Tällaista ei Väestöliitolla edes mainittu. Toki ollaan menty ajassa reilu vuosi eteenpäin ja tietenkin hoidot, menetelmät ja lääkkeet kehittyvät. Mutta tässä kaikille nyt tiedoksi, että voitte ainakin kysyä lääkäriltä vaihtoehtoja, jos siltä tuntuu. Itselläni hoitokierros tuskaa helpotti kummasti tuo Ovitrellen vaivattomuus ja loppukierron hoidon mukavuus.

Ja sitten taas peukut pystyyn, se on menoa taas tänään. 1. blastokysta siirretään pakkasesta. Lääkäri oli kovin luottavainen -"heillä on niin hyviä kokemuksia näistä pakastetuista blastokysteista". Well, we'll see.

lauantai, 12. heinäkuu 2014

Back in baby business

Täällä taas. Olen palannut täysillä lapsettomien maailmaan ja lapsettomuushoitoihin. Viimeinen vuosi on nautittu lapsettoman elämästä sen verran kuin siitä nyt voi nauttia ja mietitty, mitä tulevaisuudelta haluaa. Niin, kyllähän se lapsitoive siellä elää -ei siitä pääse yli eikä ympäri?- vaikka kuinka yrittäisi sen tunkea mielessään takavasemmalle. Ei kai sitä voi jättää taakseen? Adoptio on ollut mielessä jälleen ja miehenkin kanssa sitä on tosissaan mietitty ja aiheesta keskusteltu. Se tuntuu kuitenkin liian pitkältä ja raskaalta prosessilta.

Viime vuonna hommahan jäi kesken erokriisimme pulpahtaessa pintaan juuri ennen toista IVF kierrosta. Nyt päätimme sitten jatkaa siitä mihin jäätiin ja katsoa vielä nämä kortit. Lähdimme siis toiselle IVF kierrokselle, kun kuulimme vinkkiä, että Suomen paras lapsettomuuslääkäri Eero Varila on laittanut oman klinikan pystyyn ja heillä on nykyaikaisimmat laitteet ja menetelmät käytössään.

Hoitokierros oli helpompi kuin edellinen, mutta palautuminen punktiosta vei kauan, oli raskasta ja kivuliasta. Mutta kokonaisuudessaan ei yhtä kivulias ennen hoitoja, sillä hoito tehtiin hieman erilailla. Tarkempia yksityiskohtia hoidosta kenties myöhemmin. Pähkinänkuoressa: 6 blastokystiä pakkasessa ja 1 siirrettiin. Kaikki meni jälleen "täydellisesti" (paitsi lopputulos). Eilen oli testipäivä ja tuttu nega taulussa. Ei tunnu paljon missään? Voiko epäonnistumiseen tottua? Vituttaa toki, ehkä eniten kuitenkin rahan meno -yli 4000 € kankkulan kaivoon? No, onneksi on 6 blastoa pakkasessa -pakkohan niillä on onnistua, eikö? Eiköhän aleta olla joku tilastopoikkeama, jos ei tällaisella määrällä onnistuta?

Valitettavasti keinot selviytyä kaikesta paskasta on nykyään rajallisemmat kuin ennen: olen joutunut luopumaan rakkaasta harrastuksesta, henkireiästäni juoksusta. Hajotin selkäni viime kesänä melkein tasan vuosi sitten enkä ole sen jälkeen voinut juosta enkä pyöräillä, hyvä kun jotain pystyn tekemään. Alkaa pikkuhiljaa olemaan meikäläisen pääsääntöisesti positiivinen elämänasenne välillä vähän kadoksissa. Tekisi mieli vain kömpiä peiton alle ja jäädä sinne. Ehkä jopa juoda pullo viskiä ennen ku kömpii sinne.

Mitä varten yhdelle yksilölle taakaksi sekä lasinen lapsuus, huono selkä ja lapsettomuus? Eikö näitä nallekarkkeja nyt voisi saatana jakaa vähän tasapuolisemmin!?!?

sunnuntai, 18. elokuu 2013

Tilannetiedotus

En tiedä, seuraako kukaan enää tätä blogia, kun homma laitettiin ikäänkuin pakettiin toukokuussa, mutta siltä varalta, että jotain vanhaa blogituttavuutta kiinnostaa, mitä minulle nykyään kuuluu, niin tässä pieni päivitys tämän hetkisestä tilanteesta.

Eropaperithan siinä laitettiin vetämään toukokuussa, mutta päätimme käyttää harkinta-ajan hyödyksi ja menimme pariterapiaan. Siellä saimme avattua suhteemme lukkoja ja käsiteltyä tätä lapsettomuusasiaakin (sen vaikutuksia meihin yksilöinä ja yhdessä). En halua tässä alkaa puimaan syitä mieheni eroajatukseen sen tarkemmin, mutta sanottakoon sen verran, että kolmatta osapuolta tarinassa ei ole mukana.

Aika pian kriisin alettua yhteinen suunta kuitenkin löytyi taas ja kesän vietimme ehkä toisiimme rakastuneempana kuin koskaan? Eropaperit ovat edelleen vetämässä, mutta päätimme jo perua ne. En kuitenkaan ole saanut paperia postiin vielä, sillä jäin nyt itse miettimään, että onko tämä nyt todella sitä mitä haluan. Kun oikein joutui pohtimaan ja punnitsemaan elämäänsä, arvoja, avioliittoa, meidän yhteiselämää, itseäni yksilönä ja päämääriäni ja tavoitteitani elämässä, niin omakin arvomaailma on taas järjestynyt uudestaan. Niinhän sitä sanotaan, että kriisi on kasvun paikka ja mahdollisuus kehittyä ja kasvaa ihmisenä.

Joka tapauksessa yhdessä ollaan, mutta pieni epäluottamus tästä tapauksesta jäi. Että milloin tahansa tämä avioliitto, elämäni perustukset, saattaa olla ohitse. Tietenkään tässä tilanteessa ei nyt tule mieleenkään jatkaa lapsettomuushoitoja. En jaksaisikaan. On ollut ihanaa elää normaalia elämää enkä halua enää palata hoitoihin. Se oli liian rankkaa ja hintana melkein avioliitto.

Kiitos kaikille lukijoille myötäelämisestä kriisin keskellä. En aio ainakaan toistaiseksi jatkaa kirjoittamista, mutta tulen kyllä kertomaan, mikäli haikara käy kylässä.

Ihanaa, hedelmällistä loppukesää kaikille yrittäjille ja hyvää syksyn odotusta. Toivotaan, että syksystä tulee kaunis ja lämmin.