Mainitsinkin yhdessä aiemmassa postauksessani, että taidan olla siirtynyt johonkin seuraavaan vaiheeseen kriisissä nimeltä lapsettomuus. Taisin inssien aikaan olla vielä kieltovaiheessa, en vielä ollut itselleni myöntänyt, että saattaahan se olla niin, ettei koskaan saada jälkeläisiä. Tai kyllähän mä sitäkin mietin –olen aina miettinyt-, mutta en niin kovin tosissani. Sisälläni on aina asunut sitkeä toivo, että kyllä me vielä jossain vaiheessa.

Viime kuukausien aikana totuus on kuitenkin iskostunut todellisempana mieleen. Ei todellakaan välttämättä saada lapsia koskaan. Toki edelleen toivon hartaasti, mutta olen pystynyt jo tekemään plan B:n –tai oikeastaan se tuli mieheltäni. Täällä siis tehdään jo suunnitelmia aikaa lapsettomuushoitojen jälkeen varten, mikäli ei mitenkään onnistuta saamaan lapsia. Suunnitelma B:n olemassaolo jotenkin helpottaa ja rauhoittaa. Että ei se elämä lopukaan siihen, jos ei sitä vauvaa saada aikaiseksi.

Tästä huolimatta toiveet ovat kyllä ihan järjettömän korkealla IVF:ää kohtaan, mutta samalla muistan ja tiedostan, että joka viides pari ei koskaan onnistu saamaan lasta hoidoista huolimatta. Olemmeko me se viides pari?

No, asia kerrallaan. Nyt keskitytään tähän hoitokierrokseen. Tänään kierronpäivä 2 ja Puregonin piikitys alkaa. Koska munasarjani vaikuttavat aktiivisilta, aloitamme maltillisella 150 yksikön päiväannoksella. Onko kellään muulla ollut näin pientä annostusta?

Valittelin aiemmin lääkärille pääkivusta, jonka epäilin johtuvan Puregonista. Lääkäri oli sitä mieltä, ettei pääkipu ehkä kuitenkaan johtuisi Puregonista vaan jumissa olevista niskoistani. Perjantaisella käynnillä lääkäri kysyi, haluisinko kuitenkin vaihtaa Puregonin johonkin toiseen lääkkeeseen (Gonal-F), mutta en sitten kuitenkaan loppujen lopuksi vaihtanut. Katsotaan nyt sitten kuinka käy, jos hedaria pukkaa jälleen, niin seuraavaan IVF:n kokeillaan jotain muuta.