Olen jo jonkun aikaa seurannut kohtalotoverini Veronan blogia ja hänen päätös mennä tutkimuksiin sai minutkin miettimään, että missä vaiheessa sitä sitten pitäisi mennä tutkituttamaan itsensä, että onko kaikki kunnossa. Tänään kävin lääkärissä flunssan vuoksi. Samalla päätin kartoittaa tilannetta, että koska ja kuinka eteenpäin, jos näyttää siltä, ettei haikaran tulosta lähitulevaisuudesskaan ole mitään tietoa. Kerroin meidän yrittäneen pian jo lähes vuoden eli valehtelin vähän yläkanttiin.


(Työterveys)Lääkäri sanoi, että ei missään nimessä kannata odotella enempää vaan pikimmiten tutkimuksiin! Että useimmat ihmiset raskautuvat ensimmäisen 3 kuukauden aikana. Meillä on selkeesti jo mennyt yli tuon 3 kuukauden.  Mä en tästä nuorru, niin eiku varaamaan aikaa kunnalliseen. Ottivat kuitenkin papa-kokeen samantien, kun sitäkään ei ole otettu multa aikoihin. Voin sitten ottaa sen mukaan, kun lähden tutkimuksen tielle. Kai ne sitten kartoittaa tälläset ihan perussetit ensin.

Ajattelin, että katsotaan nyt kuitenkin tämä kierto (vaikka mahikset tällä kierrolla on minimaalisen pienet..) ja tikutetaan seuraava ja sen jälkeen eli tammikuussa tohtorilaan, jos on tarvis. Toivottavasti ei.

Tavallaan lohduttava tunne, että nyt ikäänkuin "tekee" asian hyväksi jotain muutakin kuin vain ajattelee asiaa ja heiluttelee peittoa. Tietenkin toivoisin, ettei tutkimuksiin tarvitsisi mennä eikä tarvitsis olla nyt muuten aktiivinen, kun makuukammarin puolella. Aika näyttää.