Vihdoin jotain päivitettävää tänne.

Sain siis uuden työpaikan, joten ajateltiin laittaa projekti jäihin siksi aikaa, kunnes koeaika uudessa duunissa on ohi. Samaan syssyyn iski paniikki, että jos joku uudesta duunista tunnistaa mut blogista enkä uskaltanut kirjoittaa tänne... Mutta sitten tapahtui jotain sellaista, joka sai muuttamaan mieleni. Ystävälle sattunut keskenmeno sai mut järkiini; ei tässä iässä voi tällasta projektia vetkuttaa, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu.  Ystävän keskenmeno sai mut aika tolaltaan ja olen niin pahoillani heidän puolestaan.

Väestöliiton aika jäi kuitenkin väliin, kun en heti ensimmäisinä työpäivinäni kehdannut olla pois töistä sen vuoksi. Sain kuitenkin vihdoin ajan terkkarilta ja kävin siellä ja sain lähetteen jatkotutkimuksiin. Labraan ja siitä sitten eteenpäin yhdessä siipan kanssa.

MUTTA: ajan sai kunnallisella puolella vasta yli 2 kuukauden päähän! No, nopeestihan se menee, mutta jos ajattelee, että tutkimuksiin menee oma aikansa. Ja jos hoitoihin joutuu ja sairaalassa hoidot on jäissä juhannuksesta elokuun puol väliin niin pitkälle syksyynhän se menee ennenku mitään tapahtuu!

Anyway, kuukauden päivät elämä palautu normaaliksi ja ajatukset pyörivät ihan muualla kuin omassa kropassa, vauvoissa ja muussa aiheeseen liittyvässä. Vauvakuume siis hellitti hetkeksi -ainakin sen verran, että pystyi ajattelemaan muita asioita. Sittemmin se on tullut taas takaisin. Kahta kovempana. Jälleen ei pysty ajattelemaan muuta kuin kuinka ihanaa olisi olla raskaana.

Kidutin itseäni jonkin aikaa sitten menemällä kahden vanhan ystävän (molemmat äitejä) tapaamiseen lapsineen. Sen jälkeen tuli kyllä paha mieli. EIhän siinä ole mitään järkeä? VAi onko?