Muistan tuon vuoden takaisen päivän kuin eilisen. Muistan sen fiiliksen ja sen rakkauden ilmassa miehen ja mun välillä sekä sen innon mikä oli vallalla sinä päivänä, kun päätimme antaa vauvan tulla, jos on tullakseen. Kuinka silloin toivoin ja luulin, että olisimme onnekkaita ja meillä varmaan tärppää samantien. Missä vaiheessa totuus rupesin valkenemaan, että ehkä tästä ei tulekaan mitään ilman apuja... puolen vuoden kohdallako?

Enpä olisi silloin arvannut, että samassa jamassa ollaan vielä vuoden päästä (vaikkakin sitä vähän salaa pelkäsin). Nyt se lapsellinen into ja yltiöpäinen toiveikkuus on rapissut monen pettymyksen jälkeen. Nyt tutkimukset ovat kuitenkin käynnissä.

MUTTA: mä olen itseasiassa just nyt sitä mieltä, että ehkei me apuja tarvitakkaan vaan vähän enemmän aktiivisuutta makuukammarin puolelle. Luulen, että yhdyntöjen ajoittaminen ei ole välttämättä just se juttu mihin evoluutio pyrki muokatessaan naisen hedelmällisyyttä ja lisääntymiseen liittyviä asioita. Tarkoitus kai oli, että seksiä harrastetaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman paljon. Se on vaan tämä nykyajan hektinen meininki, kun säätelee ajankäyttöä ja rajoittaa esimerkiksi seksille jäävää aikaa.

Siispä tulevalla viikolla jätän kaiken muun ylimääräisen puuhailun vähemmälle ja priorisoin kullan ja  petipuuhailun kaiken muun edelle. Vuosipäivän kunniaksi vitosvaihde silmään ja hanaa. Vasta tämän kierron jälkeen hyväksyn sitten sen virallisen lapsettomuuden.