Tää vauvaproggis pyörii niin tän saman ympärillä koko ajan, että mä en nää paljookaan järkeä tän blogin jatkamiseksi ainakaan tällaisenaan. Tarttis varmaan ottaa lisää näkökulmaa tähän, mutta kun arki on jo täynnä työtä, jumppaa, opiskelua ja vauva projektia, niin eipä siinä kauheesti jää aikaa pohtia mitään näkökulmia.

Toisaalta, helpottaa kyllä aina ahdistuksen tullessa purkaa tänne tuntojaan ja lohduttaa kovasti lueskella kanssasisarien blogeja ja huomata, ettei todellakaa ole yksin tässä veneessä. Ihan samanlaisia tuntemuksia muillakin.

Varsinkin piinapäivinä tulee rampattua blogistaniassa jatkuvasti -ihan kuin se jotenkin nopeuttaisi tuloksen saamista tai parantaisi raskaaksi tulemisen mahdolllisuutta.

Täällä eletään siis kp 19 ja vielä pitäis jaksaa 9 päivää kärvistellä. Kummasti toivon kipinä syttyy aina, kun on laittanut "loton vetämään" -vaikka periaatteessa olen jo hyväksynyt sen, etten ehkä tule raskaaksi ilman apuja. Toivottavasti sitä apua on tarjolla ensi viikolla, kun menemme miehen kanssa ensikäynnille.

Joo, tätä ihan samaa pohdintaa, kun jo monta kuukautta on ollut. No, palataan astialle, kun ollaan käyty sairaalassa, katsotaan mitä ne sanoo.