Tapasin plussanneen ystäväni. Oli käynyt varhaisultrassa ja löydetty sikiön sydämen syke. Ihanaa, että heillä kaikki hyvin tähän asti.

Voi kuinka mukavaa olisi, jos olisimme saaneet odottaa yhtä aikaa, mutta jotenkin olen nyt ihan vakuuttunut, että meillä tähän projektiin saattaa mennä vuosia. Näin jo sieluni silmillä ystäväni lapsen kasvavan, opettelevan kävelemään, tulevan uhmaikään... ja me vaan odotetaan ja odotetaan kuukaudesta toiseen sitä samaa pientä plussaa. Pientä pessimistisyyttä havaittavissa ilmassa? Kai sitä vaan suojelee itseään suuremmilta pettymyksiltä.

Näen siis elämän menevän eteenpäin ympärilläni, mutta itse olen jumiutunut tähän yhteen vaiheeseen.

Olen lueskellut tässä adoptioblogeja ja tarinoita ja sekään odotus ei kyllä houkuta. Useimmat odottavat lastaan jopa viisi vuotta! Miten ihmeessä se prosessi voi kestää niin kauan? En tajua. Miten kukaan jaksaa sitä odotusta vuositolkulla? Olenko vain erityisen kärsimätön tyyppi, vai eikö tossa nyt luulis, että järki lähtee, jos 5 vuotta joutuu odottamaan ja puntaroimaan, onkohan sitä tarpeeksi hyvä vanhemmaksi ja saadaanko me lasta koskaan? Kääks.

Ensi viikolla siis HSSG tutkimukseen, mitään vikaahan meistä ei ole tähän mennessä löytynyt. Tämä siis viimeinen tutkimus, sitten kai päästään suunnittelemaan hoitoja. Sain kierronkartoituksen tuloksetkin postissa viime viikolla, että saan ottaa ne mukaan yksityiselle ja jos nyt noista ymmärsin oikein, niin olen ovuloinut ja kaikki on muutenkin ihan reilassa. Miksei sitten onnistu?!?!?!? Ehkä niissä tuubissa on jotian vikaa. No, selvinnee ensi viikolla.