Ovulaatioplussa lävähti testiin keskviikko aamuna yllättäen -olin jo lähdössä klinikalle tarkastusultraan, kun ajattelin, että testaanpa nyt kuitenkin, vaikkei mitään ovulaation oireita ollutkaan ja meneillään oli vasta kp 9! Ja plussahan sieltä lävähti! Suunnitelmien pikainen muutos ja Puregonin sijasta Pregnyliä. Ovulaatioplussa oli saattanut tulla jo edellispäivänäkin -en tiedä, kun en testannut. Koska viimeksi rakkula oli kerinnyt jo lähtemään matkaan, niin ajattelin, että jos nyt sitten kuitenkin tehtäisiin se inseminaatio jo tänään ja lähetinkin miehen klinikalle itseni sijaan.

Aamu kyllä meni ihan sählätessä ja käsiä väännellessä tämän yllättävän käänteen vuoksi. Hajotin Pregnyl ampullinkin niin, että lasinsirpaleita oli joka puolella ja kädet vuosi verta. Itse toivoin aikaista ovulaatiota ja kun sen sain menin ihan sekaisin "Apua, plussa, mitä nyt teen?" Vaikka lääkärin kanssa oltiin tämäkin kuvio jo käyty valmiiksi läpi eli että jos LH huippu tuleekin tiistaina, niin sitten tehdään toimenpide keskiviikkona. Nyt en siis ole ihan satavarma, että olisiko paras päivä inssille ollut keskiviikko vaiko vasta torstai, mutta nyt se tehtiin keskiviikkona.

Ultrassa näkyi taas yksi komea munarakkula 2 cm ja limakalvokin oli 0,9 mm. Nyt sitten taas jännätään. Kun ajelin klinikalta kotiin, oli olo jälleen järjettömän toiveikas ja tunne siitä, että nyt tärppää täytti minut. Olin aivan vakuuttunut, että tällä kertaa onnistaa ja nautiskelin hetken siitä onnen tunteesta. Sitten muistin, että mulla taisi olla ihan samanlainen fiilis ensimmäisen inssin jälkeen.

Tuli mulle plussaa tai ei, kuulin jälleen plussa uutisen. Tällä kertaa ei toisen plussa ahdistanut, ei harmittanut eikä tullut minkäänlaisia huonoja fiiliksiä vaan olin itkeä onnesta, sillä plussan saaja oli rakas lapsuudenystäväni, jolla on ollut vauvahaaveita jo neljättä vuotta! Olen vain ja ainoastaan onnellinen hänen puolestaan. Ja hänen onnistumisensa loi uskoa minuunkin. Fantastisinta olisi jos pääsisimme jakamaan odotuksen riemutkin yhdessä kun näitä lapsettomuusasiaakin ollaan saatu puida yhdessä.

Jäin miettimään, että miksei nyt tunnu yhtään pahalta, niin tajusin, että se taitaa mennä niin, että varsinkin jos ei tunne ihmistä henkilökohtaisesti tai ihminen ei ole erityisen rakas, niin on hankalampi olla onnellinen toisen puolesta. Myös se, että on yrittänyt vähemmän aikaa kuin itse aiheuttaa enemmän surun ja epäonnistumisen tunteita itsessä. Mutta kaikki jotka onnistuvat, jotka ovat yrittäneet kauemmin kuin minä on ok. Ihmismieli on hassu.

Huomenna ihanat Luget taas kehiin. YÖK! Pari viikkoa testiin.