Pikkuhiljaa alkaa harmitus helpottamaan ja pystyy taas katsomaan elämässä eteenpäin. Pettymys oli siis suuri, kun todelllisuus iski päin kasvoja, että inseminaatioista ei todellakaan sitä kaivattua apua saatu ja tästä eteenpäin tie vie IVF-hoitoihin ihan oikeasti. Aiemmin oli vielä pieni toivo raskautumisesta inssien avulla takaraivossa, että ”josko sittenkin” –ettei tarvitsisi mennä IVF-hoitoihin. Uuden kierron alettua iski paniikki ja pakokauhu koeputkihedelmöityshoidosta. Ei, en todellakaan halua mennä IVF:n, pelkään liikaa punktiota ja hormonien vaikutusta sekä kroppaani että mieleeni. Onhan tässä jo hormoonia piikitetty aiemminkin itseen, mutta määrät ovat olleet huomattavasti pienempiä kuin ne tulevat IVF:ssä olemaan. Pelkään myös hyperstimulaatiota. (Munasarjani ovat kuitenkin ”hyvin aktiivisen näköiset” ja PCO-tyyppiset)

Samaan aikaan kuitenkin ”tottakai me mennään IVF:n”. Kaikki mahdolliset hoidot läpikäydään, mitä rahalla saa.

Niin, aluksi ajattelin, että tottakai mennään hoitoihin, mutta jossain vaiheessa kyseenalaistin koko asian. Haluanko riskeerata terveyteni tämän takia? Haluanko lasta todella niin kovasti? No haluan tietenkin. Eli tulin kai sitten siihen lopputulokseen, että hoitoja jatkeaan & siirrytään rankempiin vaihtoehtoihin, kun täällä taas suunnittelen.

Jokatapauksessa tänään tuli soitto polilta ja utelu, että kuinka hoidossa kävi. No ei käynyt hyvin, ei. Siispä IVF-jonoon. 6 kk.
Siis suunnittelukäynti ”noin huhti-toukokuulle” ja hoidot alkaa ”siinä kesän aikana”. Paitsi että kesällä klinikalla on kesätauko, jolloin hoitoja ei tehdä.
Tavallaan olen järjettömän pettynyt. Että tämänkin ikäinen kääkkä joutuu odottamaan niin kauan (kohta 36 vee)? Toisaalta olen hyvin helpottunut: stressivapaa kevät eikä tarvitse edes ajatella hoitoja. Ja oikeesti, eihän 6 kk ole pitkä aika! Puoli vuotta menee todella nopeasti.

Mutta jospa hoidot sitten osuisivat juuri kesän hoitotauolle, niin eikös se käytönnössä tarkoita sitä, että hoidot päästään kenties aloittamaan vasta syksyllä? Arrrrgghh... yhtä odottamista. Odottamista että pääsis odottamaan.

Ei se mitään. Mä odotan kyllä. Kun vaan tietäisin, että lopussa kiitos seisoo.

Mutta kun siitä ei ole takuita.


PS. Tietääkö kukaan mitään IVM hoidoista? Lähinnä, onko kenellekään ehdotettu tätä hoitomuotoa tai onko joku joskus kysynyt sen perään ja mitä sanottu? Ihmettelen, ettei siitä kukaan ole maininnut mitään, mutta toisaalta enpä ole IVF hoidoistakaan kovin paljoa kenenkään kanssa vielä puhunut.