Nyt jännittää. Vatsa on pinkeänä kuin potkupallo. Tai oli eilen, ja vielä tänä aamuna. Siellä on ihan salettiin nyt kaksi kypsää munasolua. Eilen koin siis aikamoisia oviskipuja jälleen ja illalla otin irrotuspistoksen. Vatsa (tai jokin siellä sisällä) oli niin arka eilen, etten uskaltanut illalla treenata. Onneksi kävin päivällä pitkällä kävelyllä aurinkoisessa talvimaisemassa. Ihanaa.

Mutta huolestuttaa inseminaation ajankohta. Yksityisellä toimenpide oltais kai tehty tänään –miksi julkisella puolella odotetaan 36 tuntia irroituspistoksesta? No, täytyy ajatella positiivisesti eli koska yksityisen klinikan metodeilla ei onnistunut, niin parempihan se on kokeilla jotain muuta?! Olen siis ihan varma, että munasolut ovat huomiseen puoleen päivään mennessä olleet jo pitkään matkalla –toivottavasti ei liian pitkään?

Jos tällä kertaa oltaisiin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja olisi onnea matkassa ja saataisiin se plussa raskaustestiin, niin sitten vasta jännät paikat onkin. Kaksosraskauden mahdollisuus on kuitenkin aikaisempia yrityskertoja suurempi tässä tilanteessa, kun molemmilla puolilla munasarjoja oli kasvamassa munarakkula. En kuitenkaan osaa olla erityisen huolestunut tästä, vaan enemmänkin vallalla on iloinen, kutkuttava jännitys. Paremmat mahdollisuudet raskautua, eikö?

Keskusteltiin eilen miehen kanssa, että kuinka tehdään, jatketaanko normaalisti ja tehdään toimenpide, jos vaikka ultrassa näkyisikin kaksi kypsää munarakkulaa. Tuskin näkyy enää mitään huomisessa ultrassa. Mies oli, että tottakai, parempi 2 ku ei yhtään. Ja eihän se ole tietenkään sanottu, että niistä molemmat hedelmöittyy tai jos hedelmöittyykin, niin että molemmat kiinnittyy...

Suottapa näitä etukäteen murehtia. Tulee mitä on tullakseen. Nyt nautin vain tästä jännityksen kutkutuksesta.

Kaikkemme on ainakin yritetty.

Fingers crossed.

PS. Olikohan tämä enneuni? Yli vuosi sitten nähty uni. Yksi harvoista vauvaunista, jota olen tämän matkan varrella nähnyt.