Matka kohti IVF:fää lyhenee päivä päivältä.

Kävimme IVF-hoitojen suunnittelukäynnillä yksityisellä lapsettomuusklinikalla, reilun viikon malttamattoman odottelun jälkeen. Mies oli liikuttavan huolissaan minusta ja yllättävän aktiivinen kysymyksineen ja kommentteineen. Se teki minut iloiseksi ja sai minut tuntemaan, että todella ollaan yhdessä samassa veneessä. Olisimme päässeet tosi toimiin heti ensi viikolla uuden kierron alkaesssa, mutta tuleva lomamatka estää hoidon aloittamisen seuraavassa kierrossa. Ultrissa kun saa hoidon alkaessa ravata alvariinsa. Vähän harmittaa, sillä olisin halunnut taas laittaa vauhdilla ison pyörän pyörimään, mutta järjellä ajateltuna, ehkä on ihan hyvä nyt vaan relata, keskittyä muihin asioihin (lomailuun) ja viettää stressivapaata elämää ja aloittaa helmikuun puolivälissä IVF-hoito.

Koska päädyttiin yksityiselle, toiveeni lyhyestä kaavasta toteutuu. Lyhyttä toivoin, kun se vaikuttaa jotenkin vähän enemmän ”luonnonmukaiselta”, kun omaa hormonitoimintaa ei tartte vetää alas kokonaan. Mitä vähemmän hormooneja/lääkkeitä, sen parempi. Taustaksi kerrottakoon, että normaalisti en syö juurikaan särkylääkkeitä, ellei ole jostain ihan järkyttävästä kivusta kysymys –tällä hetkellä en silloinkaan. Kornia. Ei Buranaa pääkipuun, mutta piikillä hormoonia itseensä. Joopa joo.

Pitkää kaavaa nenäsumutteineen käytetään julkisella. Julkiselle puolelle suunnittelukäynti saatiin toukokuun puolivälin paikkeille. Toivottavasti sinne ei kuitenkaan tarvitsisi mennä. Voi mua optimistista hölmöä.

Kuitenkin toiveet luonnollisesta sikiämisestä on tällä hetkellä totaalisesti mennyt, kun mieli on jo tulevissa hoidoissa. Ei tarvitse laskea enää kiertopäiviä eikä kuulostella ovulaatiota. Nyt mennään löysin rantein. Ihan mukavaa.

Ainoa kurja asia tässä on se, että tuntuu, että miehen kanssa olemme jotenkin etääntyneet tässä matkan varrella. Molemmat vetäytyneet omiin koloihinsa nuolemaan haavojaan. Kai se lapsettomuus sattuu mieheenkin –ne on vain niin huonoja puhumaan siitä enkä minäkään niin kovin hyvä puhumaan kipeistä asioista, vaikka paljon äänessä olenkin. Niin, vai olenko se minä kun olen etääntynyt? Otan tänään askeleen lähemmäs. Vien mieheni tänään Suomen parhaaksi rankattuun ravintolaan romanttiselle, pitkälle, kiireettömälle lounaalle ja annan laatuaikaa meille.