Surffailin tänään blogista blogiin, kun ei ollut muuta tekemistä.
Halusin kai vain kerjätä verta nenästäni.

Tämä on ihan vain päiväkirjamerkintöjä. Tämä ei ole tarkoitettu lukijoilleni, varsinkaan lapsettomuudesta kärsiville.
VAROITUS: Seuraava linkki täynnä vauvantöppös ja -masu kuvia (jos kuitenkin jatkoit lukemista, ja kärsit lapsettomuudesta big time, niin älä katso).

Löysin tämän blogin
Juuri sitä mitä haluan. Tempauduin hetkeksi mukaan ja tunsin lämpöisen aallon sydämessäni kun katsoin kuvia.
Sitten tuli viiltävä kipu. Miksei minulla? Olisi niin ihana ostaa vauvanvaatteita. Olisi niin ihanaa kutoa pikku töppösiä omalle tulevalle vauvalle.

Antauduin taas hetkeksi haaveilulle. Sitten jouduin antautumaan tuskalle. Antauduin. Kyllä, minuunkin sattuu, vaikka jaksankin olla pääsääntöisesti positiivinen ja vähän kovakin. Yltiöpositiiivinen jopa joku saattaisi luulla. Se on minun tapani selvitä asioista. Antakaa minun olla. Elämäni on helpompaa näin. Minäkin annan kurjuudessa rypevälle  oikeuden tunteisiinsa. Olen rypenyt jo ihan riittävästi, se oli vaikeaa aikaa. Nyt on paljon helpompaa.

Takaisin vauvan töppösiin ja ihanaan masuun. Miksei minulle? Ehkä minullakin kohta.