Ei nippailuja, ei väsymystä, ei  sitä eikä tätä. Ei mitään normaalista poikkeavaa.
Toki vauhti on niin kova, että en ole varma kerkeisinkö huomaamaan mitään normaalista poikkeavaa, jos sellaista olisi. Töissä tehdään pitkää päivää, kun tavallaan teen kahta työtä yhtä aikaa. Viimeiset koulutehtävät tältä keväältä palautin eilen –ihanaa. Nyt opinnäytetyön kimppuun ja sen jälkeen enää muutamat rästikurssit ensi syksynä.

Eli arvata saattaa, että vauhti on 100. Joku voisi ajatella, että olosuhteet raskautumiselle on 0. No, jos se on stressaamisesta kiinni, niin kyllä. En varmasti ole raskaana. Viikolla heräsin kahtena yönä pohtimaan syntyjä syviä ja kaikkia kummallisia asioita –varma stressin merkki. Töissä on tullut tehtyä niin pitkää päivää, että henkireikäni liikunta on jäänyt vähälle ja se kostautuu heti.

Usko raskautumiseen ei siis ole kovin korkealla  –olin jo alunperin sitä mieltä, että tämä on huono ajankohta. MUTTA: toisaalta Murphyn laki sanoisi, että tulen raskaaksi juuri nyt, kun aloitan uudessa tehtävässä. Miten noloa se olisi mennä kertomaan uudelle esimiehelle heti alkajaisiksi, että by the way jään äikkärille.

No, noin viikon päästä olemme jälleen viisaampia tämän asian suhteen.

Mulla on sellainen aika välinpitämätön olo. Menen päivä kerrallaan. En enää jaksa haaveilla enkä kauheasti osaa enää uskoa raskautumiseen. Toki toivon raskautumista enemmän kuin mitään muuta. Jos jollain lukijalla on vielä uskoa raskautumiseni suhteen, niin sitä toivoa saa nyt valaa minuun. Itseltä on usko loppu.