En tiedä mistä aloittaisin.

Sivupalkki kertoo, että olemme nyt yrittäneet yli kaksi vuotta. Olen väsynyt yrittämään. Olen väsynyt tunteiden vuoristorataan ja toivon ja epätoivon vaihteluun.
Siinä määrin väsynyt, että se heijastuu jo parisuhteeseenkin. 
On siis aika ottaa aikalisä. Lopettaa hoidot tai ainakin pitää vähän taukoa ja keskittyä toisiimme.

Haluamme toki lapsen, mutta emme hinnalla millä hyvänsä. Toki asiaa täytyy nyt pohtia tosissaan, ajan kanssa. Mitä se merkitsisi minulle, jos jälkeläisiä ei ihan oikeasti koskaan tulisikaan?

Lapsettomuushoidot tuovat paljon ikäviä asioita mukanaan, hoitotutkimuksien vaikutus seksuaalisuuteen, lääkityksen vaikutus mieleen ja kehoon.. ja parisuhteeseen.
En olisi yhtään pahoillani, että voisin jättää kaiken tämän taakseni. Olen itseasiassa aika helpottunut.

Vaikka en varsinaisesti ole pitänyt elämääni ”holdissa” lapsettomuusasian vuoksi (olen vaihtanut duunia, edennyt uralla jne.), niin helpottaa tietää, että voin keskittyä suunnittelemaan ihan muita asioita seuraavalla vuodelle.. Ettei koko ajan tulevaisuudessa häämötä jokin päivämäärä, jota odotetaan. Että koko kalenteri pyörii kierronpäivän mukaan.

Varsinkin, kun lääketieteellä ei ole meille mitään annettavaa muuta kuin onnenkantamoisia –niitä lienee yhtälailla luomunakin, jos on ollakseen, ei ole mitään järkeä jatkaa hoitoja. Ainakaan toistaiseksi. Tarkoitan, että kun meissä kummassakaan ei ole mitään vikaa, niin luomuraskaus on lähes yhtä mahdollinen, kun klinikan tekemissä toimenpiteissä. Edellyttäen toki, että itse yritämme ts. heiluttelemme peittoa otolliseen aikaan –ja se taas tarkoittaa seksiä kalenterin kanssa. Mutta jos kuitenkin yrittäisi siirtää syrjään suurimman osan lapsettomuuden mukanaan tuomia asioita. Säästyisi kuitenkin haarojen levittelyltä, halventavilta tutkimuksilta, Luge nappuloilta ja töhnältä, piikitykseltä ja monelta muulta stressaavalta asialta.