Tällä viikolla oli se kohdun/munasarjojen ultra ja eipä siellä nyt hurrattavaa ollu, mutta yks kelpo follikkeli kuitenkin ehkä kehittymässä. Lääkärin arvion mukaan ovulaatio olisi noin ensi keskiviikkona eli saatiin lääkkeeksi heilutella peittoa sunnuntaista lähtien joka toinen päivä. Niin, hyviä uutisia oli se, että miehen näytteen tulokset olivat normaalit, Sinänsä huonot uutiset, että mä joudun nyt sitten menemään siihen inhan kuuloiseen toimenpiteeseen (munajohtimien aukiolotutkimus). Jos en onnistu saamaan siihen aikaa kunnalliselta ennen juhannusta, niin sitten varaan ajan yksityiselle.

Jotenkin hirveen toiveikas olo jälleen! Jälleen toivon, että olisipa tämä "lapsettomuus" nyt vain sitä, ettei vaan ole tärpännyt ja kummassakaan ei mitään vikaa ja tässä kierrossa varmaan tärppää, kun oikein yritetään. Joo, tuttua juttua jo. Tää puolivälin positiivisuus on ihan varmasti joku naisen geeniin sisäänrakennettu juttu, miten se muka muuten vois kummuta 12 epäonnistuneen (ja toisilla huomattavasti enemmän) yrityksen jälkeen?!

Kanssabloggaajien keskuudessa vallitsee paljon pahaa mieltä ja depistä. Tottakai lapsettomuus ja yrittämisen tuomat pettymykset painaa siipeä alas, mutta löytyisikö selämästä kuitenkin jotain positiivistakin, ettei tarvitse jäädä rypemään siihen pahaan mieleen ja harmitukseen. Kaikilla meillä on huonoja päiviä, ja lapsia yrittävällä ehkä keskimääräistä enemmän (ainakin kerran kuussa). Mutta koko elämä asennekysymys!  Keskitytään niihin positiivisiin asioihin ja jätetään nämä harmitukset vähän taka-alalle ikäänkuin... Eihän se lapsenhankkiminen voi olla ihan kaikki kaikessa? Siis kyllä mäkin sitä ihan valtavasti haluan -enemmän kuin mitään muuta maailmassa-, mutta kyllä elämässä on muitakin hienoja asioita!  Jos mulle ei vauvaa suoda, niin en mä aio heittää hanskoja naulaan sen vuoksi. (Ehkä katkeroitua hieman korkeintaan) Ja voisko sitä jotenkin ajatella vaikka niin, että se nyt vaan oli tarkoitettu näin? Uskoisin, että ainakin helpompi olla raskautumatta ollenkaan kun käydä läpi esim. vauvan kuolema

Vai onko tämä lapsenyrittäminen sitten jotenkin kaikesta muusta poikkeava projekti? Juu, on elämää suurempi, mutta tehdään mitä voidaan ja katsotaan mihin se riittää! Mitä muuta voit? Asian iäinen puiminen ja sureminen ja vetistely ei vie mihinkään (no, ok, vetistely saattaa helpottaa omaa oloa hetkeksi -mutta jos on niin paha olo, että jatkuvasti itkeä pitää, niin kannattaa miettiä jo ehkä ammattiapua). Toisaalta, tämä raskautumisasia on kai sellainen asia, mihin ihminen luulee voivansa vaikuttaa -jolloin kai tulee stressin tunne, jos asiat eivät mene niinkuin on suunnitellut toimenpiteistä huolimatta. Mutta kyllähän tässä on niin paljon onnellakin osuutta asiaan (vrt. parit jotka ovat yrittäneet 6 vuotta tuloksetta ja sitten yhtäkkiä saavatkin vauvan!). Asioista joihin ei voi vaikuttaa on turha stressata, niiden kanssa on vain opittava elämään.

Paha mieli luo ympärilleen pahaa mieltä, hymyyn vastataan hymyllä.

Hyvä lääke pahaan mieleen on reipas lenkki ulkoilmassa! Kokeilepa liikuntaa seuraavan kerran kun masentaa -kappas, tulipa hyvä mieli kun endorfiinit jyllää kropassa treenin jälkeen. Ei liikunta tietenkään sitä ongelmaa (lapsettomuutta) poista, mutta saa yrittävälle ainakin hetkeksi vähän paremman mielen -ja sitten jaksaa taas yrittää! (..ja itseasiassa kun tarkemmin miettii, niin ylipainoisilla ihmisillä liikunta itseasiassa saattaa auttaa itse ongelmaankin. Ylipaino kun kuulemma vaikuttaa hedelmällisyyteen.)

Mulla on yks toinenkin asia hampaankolossa (Yrittämisestä kertominen/yrittäviin ihmisiin suhtautuminen), mutta tilitän siitä toiste.