Tästä se lähtee taas.

Kävin tänään klinikalla ja ultrasivat ja tehtiin uusi sotasuunnitelma. Koska kaikki meni lopputulosta lukuunottamatta hyvin viime kerralla (folli kasvoi ja munasolu irtosi jne.) tehdään kaikki, kuten viimeksikin. Eli Puregon pistokset, Pregnyl ja sitten Luget (yäk!!). Sama annos. Kun ultrasivat, niin vasemmalla oli isompi follikkeli kuin viimeksi alkukierrossa eli ovis saattaa olla odotettavissa aiemmin kuin viime kierrossa -toivotaan näin, sillä ensi viikon viikonlopuksi meille on varattu matka ja jos joudun lauantai aamuna menemään inssiin, varattu matka jää toteutumatta ja me (tai ainakin minä) jäämme rannalle ruikuttamaan. Matkaa ei tietenkään saa siirtää eikä rahoja palauteta, mutta se nyt kai sitten on pieni hinta, jos lopputulos on toivottu.

Lääkäri oli tosi mukava ja selitti kaiken juurta jaksain ja valoi minut uskoa ja toivoa täyteen. Ihanaa. Sitä tarvitsinkin.

Olin jo aivan siipi maassa ja kävimme pitkän keskustelun mieheni kanssa alkuviikosta. Mä en olisi jaksanut lähteä uuteen yritykseen samantien, mutta onneksi armas mieheni tsemppasi ja nyt onkin sitten taas sata lasissa ja ihan hyvä fiilis. Ei se auta jäädä surkuttelemaan, vaikka neulatyynynä olo harmittaa ja luget ällöttää. Mulla koska ei ole tämä aika mun puolella, niin täytyy kai yrittää vetää tätä projektia vauhdilla eteenpäin. Tai no, ei kai se nyt vielä kuukausista ole kiinni, mutta kuitenkin. Lähinnä tässä kai pedataan sitä vaihtoehtoa, että jos hoidoista huolimatta ei toivottua tulosta tule, että pääsemme sitten adoptiojonoon mahdollisimman pian. Jos siis pääsemme jonoon. 

Mutta ensin kai julkiselle puolelle hoitojonoon -siltä varalta, että joudumme menemään kalliimpiin hoitoihin.

Näin täällä, nyt viinilasillisen kanssa sohvan nurkkaan kuuntelemaan syysmyrskyä.