Viimeinen päivä ennen punktiota oli tuskainen. Nukuin tosin pitkään kenties Pregnylin vuoksi ja kun heräsin olo oli kohtalaisen turvoksissa. Soitin klinikalle vähän jälkeen kahdentoista, kun olo kävi todella tuskaiseksi. Olin turvoksissa, käveleminen sattui ja vatsa oli jo todella kipeä. Klinikka suljettu klo 12-14. Psk. Kärvistelin tuskissani pari tuntia pohtien mahtaako tämä olla normaalia ja vihdoin kello 14 sain ystävälliseltä hoitajalta tarkan selostuksen mitä pitää tehdä, jos tilanne pahenee niin, etten pysty hengittämään tai virtsaamaan. Sain päivystyksen numeron, luvan syödä särkylääkettä ja ohjeen juoda paljon vettä. Olinkin tainnut vähän unohtaa veden juonnin tältä aamupäivältä.Särkylääke ja veden juonti helpotti huomattavasti oloa.

Sain siis sinniteltyä punktiopäivään. Perjantai aamuna siis klinikalle jännittynein mielin. Automatka meni alkuun hiljaisuuden vallitessa, kunnes mieheni rohkaisi minua: ”Hyvin se menee”. Loppumatka höpöteltiin niitä näitä. Matka autolta klinikalle oli varsinaista mummoköpöttelyä (miehen käsikynkässä), sillä vatsa oli niin turvoksissa, että luulin, että halkean. Esimakua raskaudesta? Onkohan raskaana olo samanlaista? Klinikalla äärimmäisen ystävällinen hoitaja (sama, jonka kanssa olin puhunut edellispäivänä puhelimessa) otti minut vastaan ja valmisteli minut toimenpiteeseen. Sain särkylääkkeen ja kanyyli asetettiin kyynärtaipeeseen.

Jos toimenpiteen alkuun nolottikin taas levitellä haaroja uusille vieraille ihmisille, niin enpä siitä paljoa välittänyt sen jälkeen kun morfiinijohdannainen iskettiin suoneen. Whee, silmät taisivat pyöriä kuin hedelmäpeli ja luitarikkova puristus miehen kädestä hölletä hieman. Oli todella epätodellinen olo, mutta valitettavasti sen olonkin läpi tunkeutui muutama kipuaalto, kun neula pistettiin rakkulaan. Lääkkeet tosin veivät terävimmän kärjen kivulta ja sain lisää lääkettä, heti kun vähänkin vinkaisin.

Lopputulos noin 15 minuutin toimenpiteen jälkeen oli kiitettävät 14 munasolua! Olimme todella tyytyväisiä ja iloisia ja onnellisia saaliista. Toki ei saisi nuolaista ennenkuin tipahtaa –eihän 14 munasolua merkitse mitään, jos yksikään ei hedelmöity-, mutta tällä kivikkoisella tiellä on kai revittävä onnentunteita sieltä, mistä vähänkin voi. Ainakin tämä osuus onnistui varsin mainiosti. Nyt jännitetään, montako hedelmöittyy.

Olin melko kipeä toimenpiteen jälkeen ja hoitaja kiikutti minulle särkylääkettä toisen perään. Parin tunnin päästä olin kuitenkin siinä kunnossa, että pääsin lähtemään kotiin. Kävely oli edelleen kivuliasta, mutta nyt eri tavalla. Kotona douppasin Parasetamolia ja Buranaa vuorotellen. Torkuin ja viruin neljättä päivää sohvan nurkassa. Argghhh.

Uskomattoman paljon olen nukkunut viimeisen viiden päivän aikana . Pitkiä yöunia ja parin tunnin päikkäreitä. On tää vissiin aikamoinen koettelemus kropalle.

Nyt c’mon, pikkuset munasolut –kaveeratkaa nyt oikein läheisesti niiden simppojen kanssa siellä. Pliis. Have some fun!

EDIT: Lukiessasi tätä, muista, että jokainen toimenpide ja jokainen punktoitava on yksilöllinen. Kaikille homma ei suinkaan ole yhtä raskas ja tukala kuin minulle on ollut. Toisia sattui HSSG-tutkimus, minulla se taas ei tuntunut juuri missään. Me ollaan kaikki yksilöitä. Älkää pelästykö tätä kirjoitusta.