Levoton mieleni tahtoisi kristallipallon, josta voisi kurkistaa tulevaisuuteen. Olisi kiva saada tietää, että olemmeko lapsettomia vielä viiden vuoden päästä. Olisi niin paljon helpompi suhtautua asioihin, kun tietäisi faktat. Voisi joko ottaa rennosti ja ajatella, no, kyllä se (vauva) sieltä sitten joskus tulee tai sitten voisi oikeasti yrittää hyväksyä asian (lapsettomuuden) ja aloittaa lapsettomuuden surutyön. 

Jos mieheni tietäisi, ettei meille tule koskaa biolasta, ehkä hänkin alkaisi miettimään adoptiota tosissaan.

...mutta ei, joka kuukausi käydään tämä sama kuvio läpi -en todella ymmärrä, miten jonkun pää kestää tätä vuodesta toiseen. Voin vain kuvitella, miten korkealla toiveet on sitten, kun on käyty kalliissa hoidoissa.

Näihin aatoksiin, lomille lomps. Palataan parin viikon päästä.