..kertoo tuo sivupalkin laatikko. Mun on pakko käydä kuikuilemassa tuota viheliäistä laskuria vähintään pari kertaa päivässä. I'm obsessed. Ihan kuin aika menis yhtään sen nopeemmin tai jossain vaiheessa laskuri hyppäis muutaman päivän yli!?!?!? Tai jos hyppäiski, niin eihän mun kroppa tietenkää hyppää.

Pitkät on taas olleet piinapäivät, vaikka niin lupasin, itselleni, etten ajattele koko asiaa. Ajatusten hallinta, josta puhuin aiemmassa postauksessani onnistuu satunnaisesti. Yleensä onnistun kyllä kääntämään ajatukset muualle, mutta ajatus "Olenkohan raskaana?" tulee mieleen noin ziljoona66 kertaa päivässä. Turhauttavaa.

Kun toisaalta usko on taas niin vahva, kun ollaan taas paneuduttu tähän asiaan niin huolella miehen kanssa, että ei voi käsittää ettei tärppää! Miten ihmeessä kukaan voi koskaan raskautua, kun todennäköisyyydet on niin pienet -sitä on moni ihmetellyt blogissaan. No niin minäkin!

Miehellä on vauvakuume kovasti nousussa. Pari viimeistä kiertoa hän on ollut jotenkin eri tavalla aktiivinen ja ylipäänsä kiinnostunut näistä asioista vähän toisella tavalla kuin ennen. Ei hän ennenkään ihan passiivinen ollult asian suhteen, mutta nyt tähän koko projektiin on tullut uutta kipinää. Ja minua helpottaa, kun voin vähän edes miehelle purkaa kuumeista oloani. Tai en oikeastaan, koska hänen mielestään se on todellakin vain psyykkauksesta kiinni. Eli siis annan itselleni mahdollisuuden liihotella haaveissa. Jatkamme siis ajatusten suggerointia.

Toisaalta kyllä uskoa vastakkainen tunne eli epäusko on myös läsnä koko ajan. Ei mulle ole edes yhtään raskaustestiä kaapissa odottamassa. Ajattelin, että kerkiihän sitä sitten käydä ostamassa jos ei tiistaina tapahdu mitää. Eli en ole sitten kuitenkaan kovin toiveikas. Vähintäänkin skitsofreenistä ajattelua, mutta kai aika normaalia? 

PS. Jos uusi kierto alkaa ajallaan eikä päästä hormoniavusteiseen stimulaatiohoitoon ensikierrossa, niin sitten alkaa hillitön tikuttaminen. Tilaan netistä kaikista kalleimmat ja parhaimmat ja helpoimmat ovis testit. Edelleen kyllä mietin, että pitäisikö kuitenkin kokeilla seuraavassa kierrossa "luomu" inssiä eli tarkoitan tässä inseminaatiota ilman hormonihoitoa sitä ennen vai onko se ihan rahantuhlausta? No, kalleimmatkin ovistestit joka tapauksessa ovat halvemmat kuin mitkään hoidot eli sen nyt jokatapauksessa teen.