Eilen mieleeni piirtyi taas se sama kuva, mikä on viime aikoina tullut mieleen sillion tällöin. Minä ja mieheni monen vuoden päästä vielä tässä samassa tilanteessa. Yrittämässä. Kaikki hoidot kokeiltu, mistään ei apua.

Haluaisin niin paljon adoptiojonoon. Kaikista parasta olisi jos voisimme päästä adoptiojonoon nyt samantien ja jos joudumme odottamaan adolasta vuosia, siinä samalla voisimme puuhailla biolasta. Musta 2 lasta olisi aivan ihana muutenkin, mutta jostain (netistä) luin, että adoptoivat perheet eivät saa käydä hedelmättömyyshoidoissa -voikohan tämä pitää paikkaansa? Tämä projekti ei nyt kuitenkaan etene, sillä mieheni ei selkeästi ole vielä valmis/halukas adoptioprosessin aloittamiseen. Kun tapasimme mieheni kanssa, yksi asioista, joka sai minut vakuuttuneeksi, että haluan elää tuon miehen kanssa lopunikääni, oli se, että hän sanoi, että hän haluaisi adoptoida -tämä tapahtui siis ihan ensi treffeillä (jos ei nyt ekoilla, niin ehkä toisilla tai kolmansilla). Olin todella otettu. Myöhemmin kun hänen motiivit adoptioon selvisi, en ollutkaan ihan niin otettu. Hän ajatteli välttää vauvavaiheen tuomat yöheräämiset yms. adoptoimalla vähän isomman lapsen. Hmm.....

Olen tässä joutunut laittamaan oman kantani adoptioon uudestaan puntariin, kun luin Adoptiomatka-kirjan. Siellä oli ihan uskomattomia kommentteja adoptiosta. Minun mielestäni adoptio on eettinen ja jalo teko, adoptiovanhemmat antaa rakastavan kodin edes yhdelle orvolle, jota kukaan ei välttämättä rakasta. Mielestäni biolapsen maailmaan saattaminen on itsekästä ja ehkä jopa hieman epäeettistä, kun maailma on pullollaan kärsiviä ja puutteessa eläviä lapsia.

Joku muu on sitä mieltä, että adoptio on ihmiskauppaa ja länsimaiset rikkaat käyttävät hyväkseen köyhempien maiden tilannetta! :-O

Uskon, että kasvatuksella on suurempi merkitys kuin geeneillä siihen, millainen lapsesta kehittyy. Arvomaailma ja asenteet ovat opittuja, ei sisäsyntyisiä. Toki lapsen alkuperä tuo omat lisähaastensa adolapsen kasvatukseen - sekä ulkonäkö rasistisessa Suomessa tuo omat haasteensa että hylätyksi kokemisen tunne on varmaan vaikuttanut lapseen.

Nämä siis vasta ihan omia ajatuksiani adoptiosta tällä hetkellä. Täytyy pyöritellä näitä ennenkuin alan puhumaan jälleen miehelle näistä. Tai kai se täytyis puhua ja miettiä yhdessä mitä todella haluaa.