En tiedä, seuraako kukaan enää tätä blogia, kun homma laitettiin ikäänkuin pakettiin toukokuussa, mutta siltä varalta, että jotain vanhaa blogituttavuutta kiinnostaa, mitä minulle nykyään kuuluu, niin tässä pieni päivitys tämän hetkisestä tilanteesta.

Eropaperithan siinä laitettiin vetämään toukokuussa, mutta päätimme käyttää harkinta-ajan hyödyksi ja menimme pariterapiaan. Siellä saimme avattua suhteemme lukkoja ja käsiteltyä tätä lapsettomuusasiaakin (sen vaikutuksia meihin yksilöinä ja yhdessä). En halua tässä alkaa puimaan syitä mieheni eroajatukseen sen tarkemmin, mutta sanottakoon sen verran, että kolmatta osapuolta tarinassa ei ole mukana.

Aika pian kriisin alettua yhteinen suunta kuitenkin löytyi taas ja kesän vietimme ehkä toisiimme rakastuneempana kuin koskaan? Eropaperit ovat edelleen vetämässä, mutta päätimme jo perua ne. En kuitenkaan ole saanut paperia postiin vielä, sillä jäin nyt itse miettimään, että onko tämä nyt todella sitä mitä haluan. Kun oikein joutui pohtimaan ja punnitsemaan elämäänsä, arvoja, avioliittoa, meidän yhteiselämää, itseäni yksilönä ja päämääriäni ja tavoitteitani elämässä, niin omakin arvomaailma on taas järjestynyt uudestaan. Niinhän sitä sanotaan, että kriisi on kasvun paikka ja mahdollisuus kehittyä ja kasvaa ihmisenä.

Joka tapauksessa yhdessä ollaan, mutta pieni epäluottamus tästä tapauksesta jäi. Että milloin tahansa tämä avioliitto, elämäni perustukset, saattaa olla ohitse. Tietenkään tässä tilanteessa ei nyt tule mieleenkään jatkaa lapsettomuushoitoja. En jaksaisikaan. On ollut ihanaa elää normaalia elämää enkä halua enää palata hoitoihin. Se oli liian rankkaa ja hintana melkein avioliitto.

Kiitos kaikille lukijoille myötäelämisestä kriisin keskellä. En aio ainakaan toistaiseksi jatkaa kirjoittamista, mutta tulen kyllä kertomaan, mikäli haikara käy kylässä.

Ihanaa, hedelmällistä loppukesää kaikille yrittäjille ja hyvää syksyn odotusta. Toivotaan, että syksystä tulee kaunis ja lämmin.