2. pakastettujen alkioiden siirto tehtiin viime viikon perjantaina eli testipäivään vielä 5 päivää. Molemmat alkiot selvisivät sulatuksesta eli kaksoset siirrettiin, toinen 8-soluinen toinen 9-soluinen. TAuko on tehnyt tosi hyvää, olen ihan uudella asenteella tässä koko jutussa. En enää anna toivon nousta sfääreihin ja jos suunnittelenkin lapsien nimiä, niin nyt on jotenkin kuitenkin jalat maassa ja totuus takaraivossa, että tuskin tästä nyt mitään tulee.

Toki ystäväni juuri lohdutti minua muistuttamalla, että heilläkin tärppäsi vasta 11:lla hoitokierroksella (toisessa IVF:ssä) eli enhän minä ole läheskään yhtä pitkällä tällä matkallani, siis toivoa pitäisi kyllä olla vielä.

No, ei kyllä ole tämän siirron suhteen: iPeriod muistutti juuri, että vuoto alkaa kahden päivän päästä ja rintojen arkuus kielii siitä, että kroppa on samaa mieltä. Tosin tuskin vuoto oikeasti alkaa, kun taas on nuo luget kuvioissa sotkemassa pakkaa.

Vielä on pakkasessa kaksi alkiota yhdessä oljessa, päästäänköhän ne siirtämään jo heti seuraavassa kierrossa? Miten hitossa tämä on niin vaikeaa? Miksi meillä menee kaikki muu putkeen paitsi lopputulos? Kummassakaan ei mitään vikaa, IVF:ssä suht sopiva määrä soluja, kaikki hedelmöittyi, kaikki selvisivät pari päivää, kaikki tähän mennessä ovat selviytyneet sulatuksesta.

VMP.